27. helmikuuta 2014

Kermainen maissikeitto


Eräänä päivänä muistin yhtäkkiä nähneeni Lauran BakeVille -blogissa maissikeiton ohjeen. Pakkohan se oli mennä katsomaan, että mitä Laura keittoonsa oli laittanut ja niinpä täydensin ostoslistaani ja lähdin kauppaan. Puoliso hieman vastusteli maissikeittoaikeitani alkuun, mutta piti kuitenkin loppujen lopuksi keittoa oikein hyvänä.

Ohjeesta riitti kahdelle aikuiselle, kun kylkiäisinä oli leivät. Mikäli nälkä on oikein kova, kannattaa ehkä tehdä hieman suurempi satsi vielä.

Tein maissikeiton kutakuinkin Lauran ohjeen mukaan, kermaa tosin käytin enemmän ja keittoajat olivat aavistuksen pidemmät.

Maissikeitto


1 suuri sipuli
2 suurta valkosipulin kynttä
1 kanaliemikuutio
400 g pakastemaissia
ripaus suolaa
suurehko pala voita (käytin laktoositonta)
2 dl kuohukermaa (käytin laktoositonta)

Kuori ja silppua sipuli. Kuori valkosipuli ja laita sipulit sekä kanaliemikuutio kattilaan ja lisää vettä sen verran, että sipulit peittyvät. Keitä sipulit pehmeiksi, niin että vesi on melkein haihtunut.

Lisää maissit sekä vettä sen verran, että maissit peittyvät. Kiehuttele n. 20-30 min., kunnes vesi on melkein haihtunut.

Ota 0,5 dl keitinvettä talteen ja kaada loput vedet pois. Soseuta muutaman kerran sauvasekoittimella, mutta älä kuitenkaan aivan sileäksi. Lisää voi ja sekoita, kunnes voi on sulanut.

Lisää puolet kermasta ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä hetken aikaa. Lisää vettä tarvittaessam kiehauta. Maista ja lisää hieman suolaa, jos tunnet tarvetta siihen. Lisää loppu kermasta ja anna kiehahtaa. Tarjoile leivän kanssa.

Ps. Kokeile dipata leipää keittoon, nammm...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel