16. joulukuuta 2013

Sunnuntaipäivällinen

Pari viikkoa sitten sovimme kolmen ystäväni kanssa, että he tulevat meille sunnuntaipäivälliselle, katsomaan elokuvaa & saunomaan. Saunomiset jäivät kuitenkin saunomatta, sillä istuimme ruokapöydässä kohtalaisen pitkään, syöden ja höpötellen kaikennäköisestä, eikä aikaa enää jäänyt kaikelle, joten päätimme katsoa elokuvan ja jättää saunomisen toiseen kertaan.


Lauantaina kävimme päiväsaikaan yhden päivällisseurueeseen kuuluvan ystäväni kanssa yhdessä kaupassa ja päätimme sunnuntain menuksi lohta, uunijuureksia sekä salaattia. Ihan vahingossa valikoitui mukaan jälkiruoaksi Suomeen juuri rantautunut soijajäätelö, jota kaupassa kanssani ollut ystäväni kehui maistettuaan sitä jokin aika sitten. Hän ei voi syödä maitoa, joten soijajäätelöt ovat ainoa jäätelövaihtoehto hänelle ja hänen kauttaan olen alkujaankin soijajäätelöihin paremmin tutustunut. Osa soijajäätelöistä on mielestäni parempia, kuin ihan tavalliset jäätelöt, ja koska vatsani kestää paremmin laktoosittomia tuotteita, kallistun esim. vaniljajäätelössä yleensä Tofulinen vaniljasoijajäätelöön, jossa on mielestäni ihanan taikinainen maku. En osaa sen paremmin makua kuvailla, mutta suosittelen kokeilemaan! Emme kuitenkaan ottaneet Tofulinea tällä kertaa, vaan uutta, Lovice lakritsi soijajäätelöä, joka olikin meidän kaikkien mieleen. Mielestäni jäätelöstä ei maistanut maidottomuutta ollenkaan, mikä on positiivinen asia.

Kaupassa kanssani ollut ystävä tuli myös muita hieman aiemmin meille sunnuntaina, auttamaan ruoanlaitossa. Olen yleensä kovin huono jakamaan keittiötä muiden kanssa, mutta hänen kanssaan meillä jotenkin aina sujuu ruoanlaitto. Osaamme ehkä jakaa työt ja vuorotella sopivasti työtehtävien kanssa. Yleensä itse aina valtaan koko keittiön ja muilla ei ole sinne asiaa, mutta tämän ystäväni kanssa meillä aina käy jostain syystä niin, että lopulta huomaan hänen hoitavan suurimman osan ruoanlaitosta.



Uunijuurekset:

1 suuri bataatti
3 perunaa
2 suurta punajuurta
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
kuivattua timjamia
kuivattua rosmariinia
oliiviöljyä

Kuori ja pilko juurekset, asettele ne uunipellille. Suolaa reippaasti, rouhi pippuri ja lisää kuivatut yrtit. Lorauta sopivasti oliiviöljyä päälle, sekoita ja paista 200'C n. 1 tunti, kunnes juurekset ovat kypsyneet.



Lohimedaljongit:

n. 800 g lohta /4 hlöä
öljyä
suolaa & pippuria
sitruunaa

Ota lohi huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Leikkaa lohi medaljongeiksi ja paista molemmin puolin kypsiksi kuumalla, öljytyllä parilapannulla. Rouhi suolaa & pippuria päälle, tarjoile sitruunalohkon kera.


Vihreä salaatti:

1 salaattiruukku Salanovaa
1 kurkku
1 prk vihreitä oliiveja
suolaa
oliiviöljyä

Huuhtele & linkoa salaatti. Revi salaatinlehdet halutessasi pienemmiksi. Pese ja viipaloi kurkku. Valuta oliiveistä öljy pois ja laita oliivit salaatin joukkoon. Ripottele suolaa ja lorauta oliiviöljyä. Sekoita.



Ruokailun jälkeen istuimme vielä kohtalaisen kauan pöydässä. Lopulta maltoimme mennä katsomaan sohvillemme elokuvaa, juomaan glögiä ja mutustelemaan suklaakonvehteja.

Ilta venyi kohtalaisen myöhäiseksi, vaikka seuraavana aamuna kaikilla oli töitä tai koulua. Oli kyllä ihana ja rentouttava sunnuntaipäivä, näitä lisää! Ystävien kanssa jutustelu ilman kiirettä on ihanaa.

Kiitos tytöt !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel